Epävarmuus johtaa kahteen huonoon lopputulokseen: varovaiset eivät käytä tekoälyä lainkaan, ja rohkeat käyttävät sitä ilman mitään rajoja.
”Olin erittäin tyytyväinen lopputuotokseen — se oli selkeä, perusteltu ja rakenteeltaan juuri sellainen, jota organisaatiomme tarvitsi. Yhteistyö Astun kanssa oli mutkatonta, asiantuntevaa ja dialogi avointa koko matkan ajan. Voin suositella Astua vastaavanlaisiin toimeksiantoihin, erityisesti silloin kun kaivataan hallittua ja hyvin jäsenneltyä tukea organisaation tekoälyn tiekartalle ja hallintamallille.”
Tekoälyn hallintaa tulee rakentaa kahdesta syystä. Ensinnäkin yhteisten toimintamallien sekä vastuiden ja roolien tulee olla selkeät, jotta tekoälyn hyödyt ovat skaalattavissa. Toiseksi hallintaan panostaminen vahvistaa johdon omistajuutta ja arjen käytäntöjen todellista muuttumista.
Hallintamalli ei ole tekninen hanke, vaan kyseessä on ennen kaikkea toimintamalli siitä, miten yritys toimii.
Hallintamalli voi muodostua esimerkiksi kolmesta tasosta:
- Policy – politiikka Johdon tahdonilmaus. Määrittää miksi tekoälyä käytetään, mihin sitoudutaan ja millä ehdoilla. Sisältää tekoälyn käytön periaatteet ja arvot, soveltamisalan ja rajaukset, hyväksyttävän riskin tason, päätöksenteon rakenteet ja vastuut sekä sitoutumisen jatkuvaan parantamiseen.
- Procedures – menettelyohjeet Prosessitason kuvaukset siitä, miten politiikkaa toteutetaan. Miten riskejä arvioidaan, miten uusi tekoälyratkaisu hyväksytään käyttöön, miten vaikutuksia arvioidaan, miten poikkeamia käsitellään, miten toimittajia hallitaan, miten auditoidaan. Agentin elinkaari on yksi menettelyohje, mutta ei ainoa.
- Work Instructions – työohjeet Konkreettiset tekniset ja operatiiviset ohjeet. Mitä työkaluja saa käyttää, mitä tietoa saa syöttää mihinkin, miten agentti konfiguroidaan ja testataan, miten lokitusta ja valvontaa toteutetaan, tarkistuslistat käyttöönottoon.
- näkemyksen siitä, mitkä liiketoimintaprosessit hyötyvät tekoälystä
- tiedon nykyisistä politiikoista (tietoturva, tietosuoja, riskienhallinta, laatu)
- yhteyshenkilön, joka tuntee organisaation sisäisen päätöksenteon
- lyhyet työpajat keskeisten sidosryhmien kanssa
1. Tavoitetilan määrittely ja hyväksyminen
Päätös siitä, mitä ollaan tekemässä. Ison kuvan tavoitteen pohjalta Astu Labs voi luoda esitysehdotuksen hallintamallin tavoitetilasta. Esimerkkeinä
- politiikan rakenteesta ja sisällöstä
- agenttien ja skillien hallinnointitavasta
- käytännöistä, eli mitä rooleja ja vastuita kokonaisuuteen liittyy
- mitä dokumentteja ja ohjeita tarvitaan politiikan mukaisen hallintajärjestelmän toteuttamiseen
- päätöksentekomallista
- käyttötapausten hallinnasta
2. Kuiluanalyysin tekeminen
Nykytila vs. tavoitetilan kuvaaminen
3. Projektisuunnitelma
Mitä tehdään, miten tehdään ja missä järjestyksessä tehdään, jotta tavoitetila saavutetaan
4. Toteutus
5. Ylläpito ja kehitystyö
Tekoälyn hallintamalli on ajankohtainen, kun vähintään yksi näistä pitää paikkansa:
- Tekoälytyökaluja käytetään jo, mutta kukaan ei ole päättänyt, mitä niihin saa syöttää ja mitä ei.
- EU:n AI Act koskee toimintaanne ja haluatte tietää, mitä se teiltä käytännössä vaatii.
- Asiakkaanne, omistajanne tai hallituksenne kysyy, miten tekoälyriskejä hallitaan – ja vastaus ei ole vielä paperilla.
- Olette ottamassa käyttöön tekoälyagentteja, jotka tekevät työvaiheita itsenäisesti.
- Tavoitteena on ISO 42001 -sertifiointi tai valmius siihen, esimerkiksi asiakkaan tai tarjouskilpailun vaatimuksesta.
Useimmille riittää kevyempi hallintamalli, etenkin tekoälymatkan alkuvaiheessa. ISO 42001 standardin mukainen tekoälyn hallintajärjestelmä kannattaa, mikäli tekoäly on liiketoimintanne ytimessä tai toimitte sääntelyherkällä alalla. Toisaalta ISO 42001 on kevyempi toteuttaa, mikäli olette sitoutuneet jo entuudestaan esim. ISO 9001 tai ISO 27001 mukaiseen toimintaan.
Tekoälyn hallintamallin toteuttamisen investointi on riippuvainen niin tavoite -kuin lähtötilastakin. Työ alkaakin aina kuiluanalyysilla, jonka hinta vaihtelee 5000-15000 euron välillä. Tämän jälkeen saat tarkemman arvion siitä, mitä itse toteutus teillä investointina tarkoittaa. Kustannuksen kannalta kuiluanalyysi kertoo myös, mitä ei kannata tehdä – tämä on suoraa säästöä niin ajassa kuin rahassa. Siksi suoraa vastausta varsinaisen hallintamallin rakentamisen ja ylläpidon kustannusten kannalta ei ole suoraan mahdollista antaa.

